Analyysitehtävä
Valitsemani YouTube-video käsittelee suomalaisen työelämän
monikulttuuristumista. Ammatillisen osaamisen lisäksi työntekijöiltä vaaditaan
työssä niin sanottua työpaikkaosaamista, jonka perustana toimivat samat säännöt
jokaiselle sekä toimivat vuorovaikutustaidot. Yritys on lisännyt paljon
visuaalisuutta, kuvien lisäämistä materiaaleihin ja ohjeisiin. Jaettua ymmärrystä lisätään
yhteisen kielen kautta ja työtä tuetaan erilaisten koulutusten kautta. Tavoitteena
tuottavampi suomalainen työ sekä kokonaisvaltaisesti parempi elämänlaatu. Työsuojelun
videolla Työterveyslaitoksen tutkimusprosessori Ari Väänänen sekä StarFood
Finland Oy:n turvallisuus- ja laatupäällikkö Minna Nurvo ottavat kantaa
aihepiiriin niin tutkimuksen, kuin työpaikkakokemuksen näkökulmasta.
Tietoperustan pohjalta lähestyn monikulttuurisuutta Unescon näkemyksen pohjalta: ”Monikulttuurisuus edellyttää UNESCOn mukaan eri
kulttuurien välistä oikeudenmukaisuuteen ja jatkuvuuteen perustuvaa
vuorovaikutusta ja mahdollisuutta kulttuuriseen ilmaisuun dialogin ja
molemminpuolisen kunnioituksen kautta”. (Seppälä 2010, 13).
Monikulttuurisuudesta puhutaan yleisesti ja automaattisesti ottaen
erilaisena. Saatamme katsoa, että maahanmuuttajia ennen kaikkea tehdään
erilaisiksi. Erilaisuuden korostamisessa voi kyse olla liiallisesta
pyrkimyksestä kulttuuriseen sensitiivisyyteen, joka saattaa aiheuttaa jopa
enemmän väärinkäsityksiä kuin se, että kohdattaisiin toinen toisiamme
erilaisuudestaan johtuen kulttuurisesti ja käytöstapojemme mukaan erilaisina. (Seppälä
2010, 19).
Esimiesviestinnässä suomalaisille on hyvin tyypillistä selkeä ja ehkä hieman
liian ylikorostunutkin suorapuheisuus, joka saattaa näkyä muiden maiden
ihmisten mielestä epäkohteliaisuutena. Suomalaiset taas mieltävät oman
käytöksensä tuottavaksi ja toimintaa tehostavaksi tavaksi kommunikoida. Suomalaiset
saattavat nähdä toimintansa tehokkaana tapana toimia ilman turhia johdatteluja
ja jutusteluja. (Seppälä 2010, 20).
Suorapuheisuuden tavoin, kaikissa analysoiduissa oppaissa on myös yhteneväinen käsitys hiljaisuudesta ja vaatimattomuudesta suomalaisen viestinnän piirteinä. Hyvin usein oppaissa kerrotaan hiljaisuudesta esimerkiksi seuraavilla tavoilla; Hiljaisuutta ei koeta vaikeana tai negatiivisena asiana. Hiljaisuus koetaan luonnollisena, eikä hiljaisia hetkiä täytetä puheella. Suomalaiset mieltävät äänekkään puheen usein epämiellyttävänä, mikä taas on usein muiden maiden kansalaisille hyvin luonnollinen tapa itseilmaisuun ja sosiaaliseen viestintään. (Seppälä 2010, 21).
Monikulttuurinen työyhteisö asettaa omat erityiset
haasteensa organisaatioille ja erityisesti päivittäiselle esimiestyölle.
Pelkästään rekrytointiprosessi on jo erityisen aikaa vievä. Rekrytointiprosessia
helpottaa usein kansainvälinen maahanmuuttajatuettu toimintamalli, joka vastaa ulkomaan
kansalaisten ensimmäisestä työhaastattelusta, tarkistaa henkilöllisyyden,
työluvat, kielitaidon, opintosuoritteet ja työtodistukset. Rekrytoinnista
vastaava henkilö opastaa työnhakijoita yllämainituissa asioissa ja ohjaa heitä
mm. kielikoulutukseen. Hän myös selvittää vakaumukseen liittyviä asioita, kuten
rukoilut, viikonlopputyöt, pukeutuminen jne. sekä kertoo omista käytännöistämme
kyseisten asioiden suhteen. Syrjintäkieltoa ja yhdenvertaisuutta tulee edistää
sekä kielikoulutusta tulee järjestää. Eri kulttuureista tulevia työntekijöitä
koskevat samat säännöt kuin muitakin työntekijöitä. Ruokailu- ja kahvitauot on
pyrittävä järjestämään niin, että henkilöllä on tarvittaessa mahdollisuus esim.
uskontonsa harjoittamiseen. Samoin vuosilomien myöntämisessä ja
työvuorosuunnittelussa tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon eri
kulttuurien juhlapäivät. Tämä edellyttää koko henkilöstöltä suvaitsevaisuutta
ja joustavuutta. (Seppälä 2010, 91).
Perehdytys muodostaa oman kokonaisuutensa viestinnässä, jonka
onnistuminen näyttäisi oleva merkittävä tekijä monikulttuuriseen työhön
sopeutumisen ja työviihtyvyyden kannalta. Monipuolinen perehdytys tulee olla jatkuvaa sekä
organisaatio- että työyksikkötasolla. Uusi työntekijä ja opiskelija tulisi
vastaanottaa ystävällisesti, jotta hän kokisi olonsa tervetulleeksi. Esimiehen
tehtäväksi jää järjestää tähän aikaa ja mahdollisuuksia. Yksilön menestymisen
ja hyvinvoinnin edellytyksenä on hyvä työnhallinta, työn vaatimien taitojen
omaksuminen, sisällön mielekkyys ja mahdollisuus itsenäiseen toimintaan. (Seppälä 2010, 93).
Työskennellessäni valtakunnallisessa rekrytointiyrityksessä
meillä oli erikseen nimetty rekrytoinnista vastaava henkilö, joka huolehti
edellä mainituista toimenpiteistä ulkomaisia työntekijöitä palkatessa ja työsuhteen
elinkaaren asioita hoidettaessa. Vuokrausyrityksenä palkanmaksun ohella hoitui
kaikki muutkin käytännön asiat, jolloin työntekijällä oli paljon enemmän aikaa
keskittyä huolelliseen ja tuottavaan työntekoon. Työntekijöiden palaute on
ollut positiivista lyhyen tarkastelujakson aikana, vakituisia työsuhteita on
päässyt syntymään ja työtehtävissä on edetty lyhyelläkin tarkastelujaksolla
esimiestason tehtäviin.
Lähteet
Työsuojelurahasto. Työelämän monikulttuurisuus. Katsottavissa: https://www.youtube.com/watch?v=ohsBbVyxDPY. Katsottu:4.10.2020.
Seppälä, T. 2010. Näkökulmia monikulttuuriseen esimiestyöhön ja henkilöstöjohtamiseen. Helsingin Yliopisto. Helsinki
Monikulttuurisuus on onnistunut valinta, koska sen merkitys vain korostuu entisestään. Välillä on hyvä pysähtyä tarkastelemaan, mitä kaikkea se oikeastaan tarkoittaa. Hyviä näkökulmia olet ottanut tähänkin vastaukseesi.
VastaaPoistaTarkasta vielä, että viitteiden pisteet ovat varmasti oikein. Paikoin tekstissä on valtavan pitkiä virkkeitä. Anna lukijalle hengähdystaukojakin.